blogi
Harmaan Vuodenajan Häät
Marraskuussa 2021 vietimme ihanan (ja kylmän!) kuvauspäivän Walleniuksen Wapriikissa Korkeakoskella mahtavan yrittäjätiimin kanssa! Kyseessä oli stailatut kuvaukset, joiden teemaksi valikoitui “Harmaan vuodenajan häät”. Idea tuli kuvaajaltamme Jenniltä ja se tuntui heti juuri oikealta suunnalta näille kuvauksille! Loppusyksy ei kuulu hääjuhlien sesonkiaikaan vaikka se on itse asiassa oivallinen vuodenaika tunnelmallisten ja persoonallisten juhlien viettoon!
Marraskuussa 2021 vietimme ihanan (ja kylmän!) kuvauspäivän Walleniuksen Wapriikissa Korkeakoskella mahtavan yrittäjätiimin kanssa! Kyseessä oli stailatut kuvaukset, joiden teemaksi valikoitui “Harmaan vuodenajan häät”. Idea tuli kuvaajaltamme Jenniltä ja se tuntui heti juuri oikealta suunnalta näille kuvauksille! Loppusyksy ei kuulu hääjuhlien sesonkiaikaan vaikka se on itse asiassa oivallinen vuodenaika tunnelmallisten ja persoonallisten juhlien viettoon! Ajattelimme, että kuvauksilla voisimme näyttää, miten kaunista on järjestää häät myös sesongin ulkopuolella. Hääjuhlia on myös paljon lykätty ja siirretty vuodella tai jopa kahdella eteenpäin, eli myöhäisenkin syksyn häät ovat varmasti tulevina vuosina paljon aikaisempaa yleisempiä! Tartuimme siis tuumasta toimeen ja keräsimme mukaan timanttisen yrittäjätiimin, joilla oli heti tosi hyviä ideoita teemamme ympärille.
Kuvauksissa mukana:
Valokuvaus Jenni Tuominen photography
Hääpuku, huntu, hiuskoristeet ja korvakorut Heili Bridal
Kukat Opuntia
Hiukset ja meikki Sanna Kääntä
Kakku Kakkusankarit
Mehiläisvahakynttilät The World of Houni
Marmorikuvioidut astiat ja pellavalautasliinat Local Florist
Paperituotteiden letterpress-paino Studio Unicco
Juhlatila Walleniuksen Wapriikki
Malli Krista Kavonius
Paperituotteet, kattaus ja tilan stailaus Havu ja Helmi
Marraskuinen väripaletti
Väreiksi valikoitui valkoinen ja vaaleat beigen ja harmaan sävyt sekä kontrastiksi mustaa yksityiskohtiin. Kukista saisi lisäksi tulla heleitä puuterin sävyjä sekä voimakasta tummaa vihreää. Kuvausmiljöö lisäsi väreihin vielä rosoisen tiilenpunaisen, jota löytyi rakennuksen ulkoseinien lisäksi myös kattaussalin lattiasta. Koko kokonaisuus väreineen ja tekstuureineen on yhdistelmä romanttista ja rouheaa, josta emme millään saisi tarpeeksemme!
Kruunujalokivenä musta kutsukortti
Meille oli heti selvää, että kutsukokonaisuudessa pääosaa näyttelisi musta paperi. Painoimme sille kutsukortin lisäksi myös infokortin, jonka taustapuolta koristaa Walleniuksen Wapriikista toteuttamamme paikkapiirros. Kesällä ja alkusyksystä luonto on kauneimmillaan ja se on usein vahvasti läsnä myös hääjuhlissa ja -kutsuissa. Harmaa vuodenaika antaa puolestaan rakennuksille tilaa loistaa, kun kesän voimakas vihreä tai syksyn ruska eivät ole viemässä huomiota. Hääpaikaksi kannattaakin valita joku arkkitehtuurisesti tai historiallisesti mielenkiintoinen paikka (tai tässä tapauksessa molemmat!), joka toimii upeana taustana hääkuvissa.
Kutsukokonaisuutta täydentämään valitsimme kirjekuoren sävyssä “Usva”, valkoisella pionikuvituksella painetun kuultopaperitaskun, valkoisen ohuen paperinarun ja mustan osoitekalligrafian. Kirjekuoren sisäpaperiksi valitsimme graafisen kukkaprintin joka toi kutsuun “jotain sinistä” ja kokonaisuutta raikastamaan valitsimme valkoiselle paperille painetun illalliskortin. Tyylin viimeistelee Heili Bridal:in herkkä kukkapanta ja -korvikset!
Mitä vastaava kutsukokonaisuus maksaisi?
Jos vastaavia kutsuja tilaisi 50 kappaletta, tulisi niille hintaa seuraavasti:
-Kutsukortit + Kirjekuoret 330€
-Infokortit kaksipuolisella painatuksella 100€
-Paikkapiirros alk. 125€ (tässä tapauksessa 175€)
-Illalliskortit 75€
-Kirjekuoren sisäpaperit 100€
-Kuultopaperitaskut 100€
-Paperinauhat 75€
-Osoitekalligrafia 150€
Tiesitkö, että paikkapiirrosta voi käyttää ilmaiseksi tuotteissanne, mikäli hääpaikkanne löytyy meiltä jo valmiiksi piirrettynä?
Tekstuurien juhlaa
Kattauksessa katseenvangitsijana toimi ehdottomasti Houni:n mustat mehiläisvahakynttilät, jotka välkehtivät pehmeässä valossa kuin jalokivet. Saman tyylistä tekstuuria toimme kattaukseen myös jälkiruokaviinilaseissa. Musta väri toistui kynttilänjaloissa, aterimissa ja paikkakorteissa, jotka koostimme neljästä eri paperikerroksesta. Repimällä paperien reunat saimme aikaiseksi vuodenaikaan täydellisesti sopivan usvaisen efektin (vinkki: nämä paikkakortit toimisivat loistavasti myös häissä, jotka vietetään vuori- tai tunturimaisemissa!). Menukortin osalta halusimme pysytellä hyvin pelkistetyllä linjalla, mutta painomenetelmäksi valitsimme ylellisen Letterpress-painatuksen. Menukortit painettiin ihanan tuntuiselle, paksulle puuvillapaperille ja niitä koristamaan lisäsimme sinetit. Yksinkertaista mutta niin kaunista!
Lisää pehmeää usvaisuutta saimme kattaukseen Local Florist:in marmorikuvioiduilla lautasilla, kulhoilla ja kannulla. Raikkautta ja kirkkautta toimme valkoisten menukorttien lisäksi valkoisilla pellavalautasliinoilla, jotka aseteltiin lautasille rennosti. Harmaan sävyiset vesilasit olivat piste i:n päälle! Pöydän keskelle asettelimme eri kokoisia hopeatarjottimia kynttilänjalkojen ja erilaisten vaasien alustaksi (vinkki: näitä voi metsästää kirpputoreilta!). Kukilla ja leikkovihreillä halusimme tuoda pehmeyttä ja asetella ne runsaasti ja vähän villisti. Opuntia:n toteuttamat kukka-asetelmat olivat täydelliset pöydän keskelle. Loput kukat asettelimme ikään kuin rönsyilevänä ja saumattomana jatkumona koko pöydän yli. Kaiken kaikkiaan kattaus on yhdistelmä erilaisia tekstuureja, värien harmoniaa ja kontrastia. Resepti tyylikkääseen kattaukseen on yksinkertainen: kukat, kynttilät ja paperituotteet.
Kakkua & kukkameri
Paperituotteiden toteuttamisen lisäksi huolehdimme siis kuvauksissa myös tilan stailaamisesta. Juhlan visuaalisen puolen hahmottaminen kokonaisuutena on meille hyvin tärkeää, sillä se auttaa meitä luomaan mahdollisimman kauniita ja toimivia tuotteita. Lisäksi stailaaminen ja ihanien kokonaisuuksien koostaminen on vain niin hauskaa! Kutsukokonaisuuden Flatlay-asetelman ja kattauksen lisäksi halusimme tuoda kuvauksiin vielä jotain ekstraa. Päädyimme toteuttamaan stailauksen myös uskomattoman upealle hääkakulle, josta vastasi Kakkusankarit. Terhi teki kakkuun koristeet riisipaperista ja lopputulos oli aivan kuin huurteinen marraskuu kylmässä auringonpaisteessa. Kädentaitoa parhaimmillaan!
Jenni sai idean hyödyntää myös tilasta löytyvää sohvaa kuvauksissa, mistä pidimme kovasti! Vanhoja huonekaluja tai muita juhlapaikalta löytyviä upeita elementtejä kannattaa ehdottomasti hyödyntää hääkuvissa, sillä lopputuloksena on takuuvarmasti persoonalliset ja tunnelmalliset kuvat! Marraskuussa ei ehkä ole kukkapeltoja mutta sohvan ympärille saa kyllä luotua kukkameren! Käytimme stailauksessa kukkien lisäksi myös hopeatarjottimia ja kynttilöitä.
Näyttääkö tutulta? Samainen sohva koristaa myös tammikuun 2022 Häät-lehden kantta ja sivulta 80 pääset fiilistelemään näitä kuvauksia vielä lisää! Sydämellinen kiitos meidän ihanille kanssayrittäjille ja Häät-lehden tiimille! Ihan parasta inspiroitua yhdessä ja toimia inspiraation lähteenä myös muille. Toivottavasti näemme paljon harmaan vuodenajan häitä tulevina vuosina!
Rakkaudella,
Milla & Sini
Uusi mallistomme on julkaistu!
Se päivä on vihdoin koittanut, kun kaikki on valmista, ja saamme julkaista uuden mallistomme kaikkien nähtäväksi! Kyllä tätä on odotettu, ja tämän eteen tehty aivan valtavasti töitä…
Se päivä on vihdoin koittanut, kun kaikki on valmista, ja saamme julkaista uuden mallistomme kaikkien nähtäväksi! Kyllä tätä on odotettu, ja tämän eteen tehty aivan valtavasti töitä!
Aloitimme ideoinnin jo keväällä 2020 ja kehitimme ajatusta eteenpäin kesän aikana samalla kun etsimme ja valikoimme myös uusia materiaaleja. Varsinainen toteuttaminen alkoi alkusyksystä, juuri vähän ennen äitiysvapaillemme jäämistä. Vauvamme syntyivät lokakuussa ja työt jäivät hetkeksi kokonaan tauolle. Kun huomasimme keskustelujemme kääntyvän yhä enemmän taas työasioiden puolelle, oli aika kaivaa mallisto esiin ja jatkaa suunnittelua siitä, mihin jäimme.
Inspiraatiomme mallistolle tulee Suomen kauniista ja puhtaasta luonnosta, jota jaksamme ihastella ihan jokaisena vuodenaikana. Lisäksi inspiroidumme Euroopan kauneimmista kaupungeista ja pikkukylistä, joissa on aivan erityinen romanttinen tunnelma. Tyylimme on aina ollut pelkistetty ja selkeälinjainen ja halusimme korostaa sitä tässä mallistossa entisestään. Alusta alkaen oli myös ensiarvoisen tärkeää, että malliston kokonaisuuksien kaikki osat toimisivat saumattomasti yhteen.
Niin syntyi Muusa, Aava, Lumo, Aarre, Lempi ja Helmi. Jokaisesta kokonaisuudesta, jonka saimme valmiiksi, tuli aina uusi suosikkimme. Kokeilimme useita kalligrafiatyylejä ennen kuin päädyimme lopullisiin versioihin, samoin piirrosten kanssa. Konefontit on valittu hyvin harkitusti ja osaset on aseteltu millintarkasti. Halusimme myös kertoa uniikin tarinan jokaisen tyylikokonaisuuden kautta, eli tekstisisältö on myös suunniteltu yhtenäiseksi ja soljuvaksi, kuten ihan oikeissakin häissä. Kaikkein ihaninta oli tietenkin ruokalistojen koostaminen ja sopivien viinien valitseminen!
Tähän mallistoon on laitettu aivan valtavasti aikaa, harkintaa ja innostusta. Se on suunniteltu monipuoliseksi ja muuntuvaksi, jotta hääpariemme on helppo tuoda omaa persoonaansa esille. Olemme mallistosta todella ylpeitä emmekä malta odottaa, että pääsemme stailaamaan näistä ihan uniikkeja versioita teidän kanssanne!
Rakkaudella,
Milla & Sini